Sotasensuuri

Sotien aikaan sensuuri oli erittäin tiukkaa. Tässä lähteenä on Kustaa Vilkunan teos Sanan valvontaa, sensuuri 1939-1944, Otava 1962. Sivunumerot tarkoittavat tämän teoksen sivuja. Välirauhan tultua Kustaa Vilkuna kielsi Valtion Tiedotuslaitoksen (VTL) arkistojen tuhoamisen 19.9.1944 vastoin kenraali Heikki Kekonin määräystä. Sensuurimääräyksiä ei ollut alkuaan tarkoitettu julkaistavaksi, mutta VTL:n alkuperäiset paperit olivat jäljellä ainakin vuonna 1962, jolloin Vilkunan kirja ilmestyi. Vilkuna itse toimi sodan aikana johtavana sensuuriviranomaisena.

Samana yönä 19.9.1944 välirauhan tultua poltettiin päämajan valvontaosaston ja sensuuritoimiston laajat arkistot (s. 7), joten Vilkunan 1944 pelastama aineisto ja vuonna 1962 kirjoittama kirja ovat erittäin arvokkaita lähteitä sodanaikaisten tapahtumien ymmärtämiseksi.

Sensuroituja aiheita

Rintama- ja pommitusuutiset (s. 127) ja jopa viljasadot saattoivat olla sensuroitavia asioita, kun samaan aikaan neuvoteltiin ulkovallan kanssa viljatoimituksista. 15.4.1942 sensuuriohjeessa lehdistöä pyydettiin välttämään keskustelua nuorten työvelvollisuudesta, ainakin kielteisiä ilmauksia (s. 93).

Lisäksi lehtiä kiellettiin julkaisemasta tai liikaa kommentoimasta sotatapahtumia sekä (koti- ja ulkomaisten) poliitikkojen puheita. Kesällä 1941 takavarikoitiin erään sanomalehden lisälehtinen, koska sotatapahtumista piti selostaa tarkalleen kuin hallitus halusi: sanaa hyökätä ei saanut käyttää (s. 58). Hieman myöhemmin 4.7 ja 1.7 kiellettiin kahden lehden pääkirjoitus niiden liian kiihkeän sävyn vuoksi. Erään julkaisun selostamisen kiellon uhmaamisesta sekä muusta kurittomuudesta Rovaniemi-lehti lakkautettiin 9.7.1941 Oikeusministeriön päätöksellä (sivu 59).

Myöhemmin erään sanomalehden erillisrauhasta kirjoittaminen 4. tammikuuta 1942 johti VTL:n arvosteluun ja Vilkunan kuulusteluun, sillä sensuuriohjeita oli tulkittu liian vapaamielisesti. Hallitus pelkäsi kirjoituksen vaarantavan öljyn ja elintarvikkeiden tuonnin Saksasta. (sivut 83-86)

Hallitus kielsi 18.2.1944 asetuksella sanomalehtiä jättämästä poistettuja kohtia tyhjiksi (sivu 150). Tarvittaessa sanoma- tai aikakauslehti voitiin lakkauttaa kuten edellä kerrottiin.

Ulkomaita koskeva sensuuri

Erityisen tärkeitä sodanaikaiselle Suomelle olivat ulkomaan suhteet. Tähän liittyen ulkomaiden arvostelu ja näiden korkeiden poliitikkojen arvostelu oli kiellettyä. Valtion kunniaa ei saanut loukata. Sensuuri esti kansaa näkemästä totuutta ja kansaa johdettiin harhaan.

Ruotsin hallitus seurasi tarkasti Suomen tiedotusvälineitä ja mediaa oli kielletty arvostelemasta tätä maata. Sensuuritoimiston vahingon vuoksi näin kuitenkin pääsi tapahtumaan 1941. Suomen Kuvalehden juttu arvosteli elokuun alussa 1941 Ruotsia ja eräät muutkin lehdet arvostelivat Ruotsin lehdistön räikeitä ja vihamielisiä kirjoituksia, jotka puuttuivat Suomen sisäisiin asioihin. Kirjoittelusta johtuen tarkastusjaosto kielsi kielteisen suhtautumisen Ruotsiin (s. 117-125). Kielto oli erittäin jyrkkä, kiellettiin jopa siteeraamasta Ruotsin lehtiä näissä asioissa. Varsinkin maaseutulehdet aikoivat arvostella Ruotsia, mutta VTL esti sen 2.1.1942 ja 31.12.1942 sensuurimääräyksillä.

Ruotsin sanomalehtien Neuvostoliittoa myötäilevät ja Suomen kansallista etua vaarantavat kirjoitukset joutuivat Suomessa postisensuuriin 12.9.1941 ja luultavasti jätettiin jakamatta tilaajille (s. 122-123). Näissä tapauksissa VTL salli Suomen sanomalehtien arvostella kyseistä ruotsalaislehteä 15.9 ja 17.9.1944, kuitenkin loukkaamatta Ruotsin kansallista kunniaa, sillä ruotsalaisdiplomaatit painostivat Suomen hallitusta sensuroimaan Suomen tiedotusvälineitä.

Myös sotalasten siirrot Ruotsiin joutuivat sensuroitavaksi. Väheksyviä, epäluuloisia tai arvostelevia kirjoituksia asiasta ei saanut julkaista. Kirjoittelu lähti silti siihen suuntaan, joten kaikki kielteiset kirjoitukset lasten siirrosta kiellettiin ehdottomasti. Asiaa koskeva propagandakirja julkaistiin 1943 (s. 123-124).

Kustaa Vilkuna, Sanan valvontaa, sivu 146

Saksaa vastaan ei saanut kirjoittaa. Kielto koski myös Saksan miehityshallintoa Norjassa ja Virossa (s. 129-135). Suomalaiset tunsivat myötämieltä erityisesti Viroa kohtaan ja oltiin huolissaan jopa virolaisten kansallisesta olemassaolosta: 10 tiedemiestä esitti 28.11.1941 presidentti Rytille huolensa asiasta, joukossa Vilkuna itse. Asiaa ei tietenkään julkaistu tiedotusvälineissä. Suomen armeijan virolaisesta pataljoonasta ei saanut kirjoittaa ja Saksa olisi mielellään pakottanut sen sotilaat omiin joukkoihinsa. Suomen lähettämät vironkieliset radiolähetykset oli lopetettava Saksan painostuksesta jo 1943 puolivälissä (sivu 135).

Saksan diplomaatit huomauttivat VTL:lle säännöllisesti joidenkin lehtien kirjoittelusta. Tapaamisissa esitetyt lehtileikkeet oli käännetty saksaksi. Lehtikirjoituksiin erikoistuneen lehdistöattasean lisäksi lähetystössä oli radioattasea, joka tarvittaessa huomautti radiolähetysten sisällöstä (s. 125).

Englannista kirjoitettaessa lehdistö ei saanut käyttää hyökkäävää sävyä ja kirjoitusten täytyi olla korrekteja. Sanomalehdet eivät saaneet esittää ulkomaista liian pitkälle meneviä olettamuksia (sivut 136-137). 29.7.1941 ohjeen mukaan Suomen hallitusta ei saanut arvostella Suomen ja Iso-Britannian suhteita esittelevissä lehdistön kirjoituksissa (s. 94).

Yhdysvaltoja koskeva sensuuri oli erittäin herkkä aihe. Julkaisutarkastustoimisto antoi esimerkiksi 27.1.1943, 31.12.1943 ja 2.5.1944 ohjeet lehdistölle olla loukkaamatta Yhdysvaltoja. Jopa professori Salmialan eduskunnassa 25.9.1942 pitämästä puheesta sensuroitiin Amerikan ja Suomen suhteita koskevat kohdat (s. 137-138). Yhdysvaltoja loukkaavia lausuntoja media ei saanut esittää - ohjeena olivat ministeri Linkomiehen sanat 11.9.1943.

Kustaa Vilkuna, Sanan valvontaa, sivu 138

Pienempiäkin valtioita sensuroitiin. Esimerkiksi Unkarin, Italian ja Romanian kansallista kunniaa ei saanut loukata. Romanian ministeri ja sanomalehtiattasea Mihailescu puuttuivat Suomen lehtien unkarilaismielisiin kirjoituksiin, jos ne koskivat kiisteltyjä alueita. Vastaavasti Unkarin ministeri Béla de Török ja sanomalehtiattasea Sándor Kulai puuttuivat suomalaisten sanomalehtien kirjoituksiin, joissa esiteltiin Romanian kantaa Siebenbürgeniin (Transilvania). Sanomalehdet alkoivat sensuroida maiden välisiä kiistoja.

Myös johtavan romanialaispoliitikon puhe joutui Suomen median sensuroimaksi, koska sen julkaiseminen olisi puolestaan loukannut unkarilaisten tunteita. Tarkastusjaosto joutui varomaan Unkaria ja Romaniaa koskevia kirjoituksia näiden maiden keskinäisten huonojen välien vuoksi (s. 140-141).

Myös Kroatia puuttui Suomen lehtien kirjoituksiin, joissa kerrottiin esimerkiksi sissien vallanneen pääkaupunki Zagrebin. Vilkuna kutsuttiin Kroatian lähetystöön, jossa kerrottiin uutisen olevan perätön ja pyydettiin ettei sissien tihutöistä kerrottaisi. Vastaava Kroatiaa koskeva sensuurimääräys annettiin esimerkiksi 15.11.1943 (s. 141).

Kielipoliittinen sensuuri

Vilkunan ohje 29.12.1942, Kustaa Vilkuna, Sanan valvontaa, sivu 92

Ministeri Fagerholmin Tukholmassa 1942 pitämä puhe, joka puuttui Helsingin yliopiston kielikysymykseen, herätti suomalaisuusmies VA Heiskasen kirjoittamaan asiasta (SK 50/1942). VTL:n 12.12.1942 ohjeen mukaan Fagerholmin puhetta ja VA Heiskasen kirjoitusta siihen ei saanut lainata (sivu 92). Sensuuria vaativat rkp:n lehdet.

Vastaavanlaisia kielipoliittisen keskustelun kieltoja mediassa annettiin mm. 2.11.1941 (sivu 93).

Sensuurista päättävät

Sensuurista päättivät korkeimmat poliitikot, presidentti Risto Ryti sekä ministerit Väinö Tanner ja Edwin Linkomies sekä hallitukset. Näiden herrojen antamien ohjeiden mukaan Valtion Tiedotuslaitos (VTL) valvoi sanoma- ja aikakauslehtiä ja muuta mediaa. Tanner toimi sodan aikana ulko-, kauppa- ja teollisuus- sekä valtiovarainministerinä ja Linkomies pääministerinä.

Kustaa Vilkuna, Sanan valvontaa, sivu 151

Hallituspulan aikaan presidentti Ryti halusi Hakkilan muodostavan hallituksen ja kielsi asiaan liittyen jo painetun sanomalehden ilmestymisen 3.3.1943. Poliisi takavarikoi lehden numerot. Syy Risto Rytin menettelyyn oli, että hän sai tietää asian käänteestä, Hakkilan epäonnistumisesta Maalaisliiton eduskuntaryhmän vuoksi vasta sanomalehdestä (sivu 115). Vilkunan tultua nimitetyksi Valtion Tiedotuslaitoksen päälliköksi hän joutui haastattelussa vastaamaan ulkomaisen lehden asiaa koskevaan kysymykseen. Kyseessä oli suhteellisen vähäpätöinen kurin palauttamistoimenpide, joka perustui asetuksiin, kuului Vilkunan vastaus.

Kustaa Vilkuna, Sanan valvontaa, sivu 151

Vaiettu aihe yhä

Nyky-Suomen media pitkälti vaikenee sensuurista ja myös sota-ajan sensuurista. Myös sota-aikaa käsittelevissä kirjoissa ja TV-ohjelmissa käsitellään vain harvoin sotasensuuria.

Harvoja asiaa käsitelleitä juttuja on Historia-lehti vuodelta 2012. Lehti on tanskalaisten toimittama ja suomeksi käännetty, kokonimeltään Tieteen Kuvalehti Historia. Se kuitenkin vaikeni kaikista eri maihin liittyneistä sensuurikäytännöistä ja sensuurin taustatekijöistä ja esitteli pelkästään uponneeseen sotalaivaan liittyneen sensuuritapauksen:
Panssarilaiva Ilmarinen upposi miinaan 13.9.1941. 271 merivoimien sotilasta kuoli. Syksyllä 1941 Suomen lehdistö ei kertonut asiasta mitään. Vielä kahden vuoden jälkeenkään hukkuneiden merimiesten kuolinilmoituksissa ei saanut mainita Ilmarisen nimeä eikä uppoamispäivää. (Historia-lehti 9 / 2012, sivu 31) Historia-lehti ei kuitenkaan kertonut lähdettään, joka selvästi on tässä käytetty Kustaa Vilkunan teos Sanan valvontaa, 1962 ja sivu 97.

Historia-lehden sotasensuuria käsittelevä juttu jätti paljon kertomatta, se kertoi aiheesta hyvin vähän ja lähdettään kertomatta, ikään kuin lehden tanskalainen toimitus tietäisi Suomen median vaikenevan tästä aiheesta. Lehti ei ole kertonut Suomen median sensuurista yhtään mitään, ja sotasensuuristakin vain kerran ja silloinkin hyvin vähän.

Pääsivu Sensuuri Tiedotusvälineet 1920-luku 1930-luku 1937 lehti