Pääsivu   Sensuuri   Sanomalehdet   1930-luvun Suomi   1937 lehti     1926 tilanne     Pohjois-Ruotsin sorrettu suomalaisvähemmistö

1920-luvun Suomea


Helsingin yliopisto suomalaiseksi !

Aarni Penttilä kertoi 1920, että yliopistossa on paljon mielivaltaa. Keväällä 1921 Aarni Penttilä oli ehdottanut viron ja unkarin kielten lehtorin virkoja, mutta yliopiston konsistorin ruotsalainen enemmistö epäsi virat. Ehdotusta olivat puolustaneet E A Tunkelo ja Yrjö Wichmann.

Yliopistolaki vuodelta 1923 ei ollut taannut suomenkielistä opetusta, rkp vastusti sitä ja sdp Väinö Tannerin johdolla myötäili. Opetusministeri Emil Nestor Setälä kysyttäessä Suomen ainoan valtionyliopiston, Helsingin yliopiston suomalaistamisesta vastasi, että ruotsinkielinen rinnakkaisyliopisto maksaisi 100 miljoonaa markkaa. Luku on ilmeisen väärä. Tähän mielikuvitukselliseen summaan ei hän ollut laskenut lainkaan yksikielisestä yliopistosta aiheutuvia säästöjä. Tätä perusteetonta väitettä 100 miljoonan markan kuluista poliitikot myöhemmin toistivat. (E N Setälä oli puhunut suomea Helsingin yliopiston konsistorissa 1894 ja toiminut Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsenenä vuosina 1906-08, mutta politiikassa luopunut ylioppilaiden etujen ajamisesta.)

Ylioppilaslehdessä 20.10.1923 Niilo Kärki vaati Helsingin yliopistoa suomalaiseksi, joka toteutuessaan olisi maailman ainut suomenkielinen yliopisto. Tuolloin ylioppilaita oli 2523, joista suomenkielisiä 72 %. Jokaista kymmentätuhatta suomenkielistä kohti oli vain 9 ylioppilasta (vastapuolella jopa 32). Yrjö Ruutu ja Martti Haavio sekä lukuisat muut aikalaiset vaativat samaa.

ingmanista ei pidetty Sanomalehti Ilkka vaati suomenkielistä Helsingin yliopistoa vuonna 1925, kuten myös ylioppilaat itse. Puolueista ensin Maalaisliitto ja myöhemmin Edistyspuolue ja Kokoomus laativat suomalaisuusohjelman. Ohjelmissa oli vaatimus yliopiston suomenkielisestä opetuksesta, mutta osa puolueiden poliitikoista sekä lehdistöstä vaikeni asiasta.

Ylioppilaat laativat adressin 20.11.1928 Helsingin yliopiston suomalaistamiseksi. Opetuksen, tenttien ja oppikirjojen pitäisi olla suomenkielisiä, mikä ei ollut vielä todellisuutta. 3,014 allekirjoitusta, eli noin 90 % yliopiston suomenkielisistä opiskelijoista allekirjoitti vetoomuksen. Pääministeri Sunila lupasi asian pikaista käsittelyä, mutta asia ei edennyt. Ylioppilaat levittivät asiaansa maaseudulla. Yliopiston työntekijät suhtautuivat vihamielisesti suomenkielisiin opiskelijoihin, esimerkkitapaus: syksyllä kirjauduttaessa virkailija leimasi ensin ruotsinkielisten opintokirjat ja vasta sitten suomenkielisten. Vaikka ylioppilaitten selvä enemmistö oli suomenkielisiä. Manteren hallituksen opetusministeri Lauri Ingman antoi kielteisen vastauksen, ei käsittele asiaa. Kuitenkin Ingman laati vuonna 1929 eduskunnan hyväksymän lain, jolla yliopistossa järjestettiin ylimääräistä ja tilapäistä suomenkielistä opetusta. Eräillä aloilla ei ollut ollenkaan opetusta suomeksi. Myös suomenkielisistä oppikirjoista oli puutetta, mitä myös käytettiin verukkeena vastustaa opetusta suomeksi. Konsistori teki 3 ehdotusta toukokuun lopussa 1929, 2-kieliseksi muut paitsi maa- ja metsätaloustieteellinen tiedekunta vain suomenkieliseksi, jäi puolitiehen. Ylioppilaat olivat vaatineet itselleen kokonaan suomenkielistä opetusta.

Kahdella puolueella oli 1920-luvulla ohjelma suomen kielen edistämiseksi, mutta niiden lehdistö vaikeni asiasta. Politiikan taustavaikuttaja, ruotsalais- ja saksalaissuuntauksen kannattaja Kaarle N Rantakari (kok) vaati 1929 Aamulehdessä suomalaisuusohjelman "hiljaista hautausta", tarkoittaen asian sensurointia mediassa ja politiikassa.


Vuonna 1926 Ruotsi puuttui Suomen sisäisiin asioihin

Muutamien poliitikkojen ruotsalaisten mielistelyä suomalaisten ihmisoikeuksien kustannuksella esiintyi 1920-luvullakin.
Ruotsin lehdistö suhtautui vihamielisesti suomalaisiin, jotka ajoivat omia etujaan. Ja maan hallitus puuttui Suomen sisäisiin asioihin. Ulkoministeri Setälä antoi haastattelun ruotsalaiselle "Suomi-syöjä"-sanomalehdelle keväällä 1926, puhuen Helsingin yliopiston suomenkielistä opetusta haluavia vastaan. (Ilmaus Suomi-syöjä on aikalaisten käsitys ruotsalaislehdestä, katso kuvaa.) Samoihin aikoihin pääministeri Kyösti Kallio piti juhlapuheen aitosuomalaisten tilaisuudessa - joiden etua ulkoministeri Setälä siis ei halunnut ajaa. Aitosuomalainen-lehti 1926

Samassa ruotsalaislehdessä kesällä 1926 Hannes Ryömä ja Oskari Mantere yrittivät selittää aitosuomalaisten vaatimusten epäoikeudenmukaisuutta ja vahingollisuutta - vaikka nämä halusivat saada oikeudenmukaisen osansa koulutuksesta. Myöhemmin samana vuonna lehden sivuilla W A Lavonius suhtautui ylioppilaiden vaatimuksiin vihamielisesti ja väitti aitosuomalaisten henkilökohtaisten ominaisuuksien olevan pelkästään kielteisiä. Mahdollisesti sanomalehti vääristelee haastateltavien sanomaa vielä jyrkemmäksi kuin nämä ovat tarkoittaneet.

Kyseinen ruotsalais-sanomalehti oli aiemmin vaatinut Länsipohjan suomalaisten ruotsalaistamista (jota Ruotsin viranomaiset kutsuivat avoimesti "ruotsalaistuttamistyöksi") ja myöhemmin sodan aikana oli natsi-Saksan puolella. Ruotsalaisten viha näyttää tarttuneen joihinkin suomalaisiinkin (Lavonius, Ryömä jne), jotka siis puhuivat oman kansansa etuja vastaan - miksi he tekivät näin? Aitosuomalaisten mukaan maltillisuus ja kansallinen oikeudenmukaisuus olivat heidän ohjelmansa pääpiirteitä.

Lähde: Aitosuomalainen-lehti N:o 21, 1926
Lehden päätoimittaja Heikki Lehmusto, olympiavoimistelija ja yliopiston opettaja. Ilmari Turja, toimittaja, lakimies sekä E A Sovijärvi. Aitosuomalainen-lehden neuvotteleva toimituskunta: filosofian tohtori V T Aaltonen, Santeri Alkio, kirkkoherra K V Hurmerinta, filosofian maisteri Arvo Inkilä, johtaja Juho Kauppi, professori Iivari Leiviskä, teollisuusneuvos Paavo Pero, kansakoulunopettaja Matti Rajamaa, maanviljelijä P. Saarinen, rehtori Edv. Vaarama ja professori Kalle Väisälä.


Pohjois-Ruotsin Länsipohjan sorretut suomalaiset

Pohjois-Ruotsin sorretut suomalaiset Ilmari Turja ja Paavo Alkio matkustivat kesällä 1925 Pohjois-Ruotsin Länsipohjaan tutkiakseen alueen suomalaisvähemmistön tilaa. Heikkohan se oli, Ruotsin hallitus sorti heitä ja koetti kaikin keinoin ruotsalaistaa näitä. Ilmari Turja ja Paavo Alkio menivät junalla Tornioon ja sieltä polkupyörillä kylästä kylään. Alueen väestö oli täysin suomalaista, mutta koululaiset eivät osaa lukea suomea, omaa äidinkieltään. Koululaiset laitetaan putkaan, jos he edes välitunnilla uskaltavat puhua keskenään suomea.

Pohjois-Ruotsin sorretut suomalaiset, SK 17/1935 Mielenkiintoista on että Ruotsin hallituksen valheiden sekä Suomen lehdistön tietämättömyyden ja ruotsalaismielisen propagandan vuoksi Ilmari Turjaa ja Paavo Alkiota ei uskottu. Törkeisiin ihmisoikeuksien loukkauksiin Suomen oikeiston vastaus oli "parraton nuorukainen on röyhkeä" ja sdp:n "neljännen luokan kysymys" (lähde: Turjan kirja). Esimerkiksi vaikutusvaltaiset poliitikot K N Rantakari (kok) ja sdp:n Väinö Tanner eivät piitanneet vähääkään Pohjois-Ruotsin suomalaisvähemmistön sorrosta ja ihmisoikeuksien loukkauksista. Vaikutusvaltaiset piirit levittivät asiasta valheita tiedotusvälineisiin jo 1920-luvulla.

Suomen Kuvalehti kirjoitti asiasta vuonna 1935 (josta 3 lainausta, joissa mainitaan mm. Wanhainen ja Airila) ja arveli niin sanotun korpelalaisuuden eli uskonnollisen hurmosliikkeen syntyneen vähemmistön sorrosta: Ruotsin koululaitos keskittyi lasten ruotsin opetukseen eikä opettanut kunnolla muita aineita. Väestö oli siten melko tietämätöntä ja sivistys oli paljon alempana kuin Suomen puolella. Pohjois-Ruotsin suomalaisväestön alhainen sivistystaso ja suomen kielen lukutaidottomuus vaikuttivat väestöön kielteisesti.

— Tämä 1930-luvun kirjoitus on ehkä viimeinen kerta kun Suomen Kuvalehti kertoi Länsipohjan suomalaisten sorrosta tai ylipäänsä näistä mitään! Pohjois-Ruotsin sorretut suomalaiset, kirkkoherra Väinö Havas, SK 17/1935

— Aiheesta lisää Sensuuri-sivustolla, Sensuroitu vähemmistö

1972 Pohjois-Ruotsin kaivosmiesten lakko johtui huonoista työoloista, valheellisista terveystarkastuksista ja niistä kertovasta kirjasta, joka paljasti peitellyn totuuden. Suomenkieliset työläiset kärsivät äidinkielensä kieltämisestä koulussa, jolloin he eivät oppineet kunnolla lukemaan suomea tai muitakaan kieliä! Vähemmistön asemaa tutkinut Nils Erik Hansegard käytti kirjassaan ruotsalaistamistyöstä ilmaisua kulttuurinen kansanmurha (cultural genocide). Eikä vähemmistön sorrettu asema ole juuri parantunut vielä 2000-luvullakaan.

Lähteet: Ilmari Turja, Matkojen pärskeitä, 1978
Suomen Kuvalehti 17/1935
Linkit: Länsipohjan_kysymys   Länsipohjalaiset   Meänkieli   Valde Näsin kirjoituksesta lyhennös, 1929   Meänmaa


Pohjois-Ruotsin sorretut suomalaiset, Martti Airila, SK 17/1935

ETELÄ-POHJANMAAN RUOTSALAISELLA ALUEELLA
ELÄVIEN SUOMALAISTEN VÄHEMMISTÖJEN KOULUOLOISTA.

Lauri Halme

Siitä kamppailusta, mitä Etelä-Pohjanmaan ruotsalaisilla asutusalueilla elävät suomalaiset ovat saaneet käydä omakielisen kansakouluopetuksen antamiseksi lapsilleen, on näitten paikkakuntain ulkopuolella vain hyvin heikko tieto. Sitä ei kuitenkaan tarvitse suuresti ihmetellä, sillä ovathan tiedot suomalaisasutuksesta ruotsalaisilla paikkakunnilla yleensäkin perin pienet.
[..]

Mutta yhtä paljon kuin ylioppilaat ovat osuttaneet innostusta, on varsinainen sivistynyt suomalainen luokka osottanut asialle välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. Se ei ole katsonut itsellään olevan minkäänlaisia velvollisuuksia hädänalaisten auttamiseksi.

Taustaksi sopii ottaa Kokkolan maaseurakunnan suomalaisen kansakoulun synty. Siihen tutustuessa käy selville, mitenkä kunnan ruotsinkieliset viranomaiset ovat kaikin keinoin koettaneet vastustaa suomalaisen kansakoulun perustamista, kuinka he ovat pitkittäneet sitä kymmenisen vuoden ajan kylmästi sivuuttaen voimassaolevan lain määräykset, sekä kuinka he ovat kunnan varoista maksaneet ne sakot, joihin maaherra ja korkein hallinto-oikeus heidät tuomitsi. Samalla kävisi siitä selville, että heidät ovat taltuttaneet vain äärimmäisen suuret uhkasakot, niin suuret että niitten määrällä olisi silloin kun koulua alettiin vaatia, rakennettu koko koulu. Tämä koulu saatiin pystyyn muutama vuosi sitten.

Vaikkakin Kokkolan maaseurakunnan suomalaisen kansakoulun alkuvaiheista on jo kulunut lähemmä kaksikymmentä vuotta, näyttää viranomaisten siellä ja silloin käyttämä tapa kelpaavan vielä nykypäivinäkin esimerkiksi ruotsalaisilla paikkakunnilla.
[..]

.. ruotsalaiset viranomaiset yrittävät haalia suomalaisia lapsia ruotsalaisiin kansakouluihin, kunta pakotetaan sakkojen uhalla perustamaan suomalaisille koulu, ei annettuja päätöksiä totella. Niistä valitetaan tarkotuksella voittaa aikaa ja sillä tavalla estää suomalaisilta lapsilta mahdollisuus saada suomenkielistä kansakouluopetusta. Ruotsalaisten kuntain viranomaiset, jotka riitelevät kuntain varoilla, tietävät kestävänsä kamppailussa kauemmin kuin vähävaraiset suomalaiset maanviljelijät ja työmiehet.
[..]

Tällaisia tapauksia on ollut kaksi, Lapväärtin Härkmeren piirin ja Maalahden koulut. Vaasan läänin maaherra on antamillaan päätöksillä velvoittanut juurimainitut kunnat perustamaan suomalaisille niiden anomat koulut. Koulut määrättiin suurten uhkasakkojen varassa avattaviksi nyt kulumassa olevan syyslukukauden alusta. Mutta sitä eivät nämä kunnat ole kuitenkaan tehneet, vaan ovat valittaneet maaherran päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa asia tulee viipymään luultavasti noin vuoden ajan. Sikäli kuin ruotsalaisten menettelytapoja tunnetaan, tulee asia kehittymään edelleen, siten, että kunnat maksavat sen uhkasakon, minkä korkein, hallinto-oikeus heille määrää, eivätkä siis rakenna koulua. Sen jälkeen on suomalaisten jätettävä maaherralle uusi anomus. Maaherra määrää uuden uhkasakon, mutta siitä valitetaan taasen korkeimpaan, hallinto-oikeuteen. Ja tätä menettelyä jatketaan Kokkolan maaseurakunnan tavoin aina siihen saakka, kun uhkasakot alkavat olla kunnan verovelvollisia liian suuresti rasittavia. Mutta siihen mennessä on voitettu aikaa ainakin noin viitisen vuotta.
[..]

..innostuksesta, mikä on ilmennyt Mustasaaressa siinä kolkassa, joka rajoittuu Laihian pitäjään.

Kun pidettiin mahdottomana yhä suuremmaksi kasvavan lapsiluvun sijoittamista ruotsalaisiin kansakouluihin, ja kun Mustasaaren kunta kieltäytyi suorittamasta Laihian kunnalle lasten koulunkäynnistä Laihialla johtuvia kustannuksia, ruvettiin kuvittelemaan oman koulun saantia. Kun tätä tarkotusta varten ei ollut penniäkään rahaa, näytti asia suoraan sanoen mahdottomalta. Mutta kun koululle voitiin, saada suoja erään kunnassa asuvan suomalaisen maanviljelijän omistamasta latorakennuksesta, jonka toiseen päähän oli rakennettu kaksi tilapäishuonetta, katsottiin kuitenkin koulun alkaminen mahdollisuuksien rajoissa olevaksi. Pulpetit hankittiin siten, että kukin talo otti valmistaakseen yhden sellaisen. Ja kun kouluun saatiin vielä vaatimaton pöytä opettajattarelle sekä neliömetrin suuruinen musta taulu ja vaatimaton harmooni, alettiin koulu syyslukukaudella v. 1925. Oppilaat sekä opettajatar ovat kaikki olleet sangen innostuneita, ja vanhempien ihmisten innostusta kuvaa parhaiten se, kun mainitsee, että ensimmäiseen joulujuhlaan oli kerääntynyt noin 150 henkilöä. Näistä mahtui vain pieni osa koulun sangen pieniin huoneisiin.

Ilman erikoisen suurta innostusta ei koulu olisi voinut toimia, vaikka sillä olisi ollut käytettävissään paljonkin varoja. Mustasaaren ruotsalaiset asukkaat ovat koettaneet nimittäin tehdä kaikkensa voidakseen vaikeuttaa lasten ja opettajattaren kulkua koululle. Kun ennen käytetyt polut suljettiin, täytyi kouluun menijöitten kulkea osa matkasta Laihian ja Mustasaaren pitäjien välistä metsärajaa myöden. Tällaiset ovat olot koululla edelleenkin, mutta on innostus koulunkäyntiin ja sen pystyssäpitämiseen samanlainen kuin ennenkin.

[..]

Suomalainen Suomi 10, 1927, sivut 60-65


Kansanedustaja V. A. Heiskanen paljasti 1937, että presidentit Lauri Relander ja P. E. Svinhufvud kaatuivat ruotsalaismielisyyteensä eivätkä puolueet kelpuuttaneet heitä toiselle kaudelle. 1931 "Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia."

SUOMALAINEN SUOMI No 2 - 1937, sivut 176-178

Eivätkä ruotsalaismieliset välitä ihmisten ongelmista, esimerkiksi ylläkuvatuista Etelä-Pohjanmaan suomalaisten koulujen vainoista. Kaikkialla ruotsalaisseuduilla vastustettiin suomalaisia kouluja, joita tarvitsivat alueen suomalaislapset.

parjaajat HS 12.11.1921: Kaikkea Suomen kansasta lähtevää varsinkin ruotsinkieliset oikeistolehdet yrittävät halventaa. Presidenttiä, hallitusvaltaa ja kansanedustajia on solvattu, kuten myös kansanvaltaista järjestelmäämme, kotimaassa ja ulkomailla.


Kauppasuhteet 1920-luvulla

Suomen kauppa oli Englantiin ylijäämäistä, mutta Saksaan alijäämäistä. Englanti oli tärkeä vientimaa, vuosien 1922-31 kauppavaihto: vienti 20,97 miljoonaa markkaa ja tuonti 8,24 miljoonaa markkaa. Saksa päinvastoin: vienti 6,53 miljoonaa markkaa ja tuonti 18,89 miljoonaa markkaa. Kauppa Ruotsin kanssa oli pahasti alijäämäistä, mihin vaikutti myös Ruotsin hallituksen toiminta rajoittaa maataloustuotteiden tuontia Suomesta.


Suomen historiaa suodatettuna

Historiankirjoituksen vääristelyä: vuonna 1966 ilmestyneessä Suomen historia -kirjassaan Eino Jutikkala (1907 - 2006) ei kerro 1920-luvusta juuri mitään. Hän vääristelee 1930-luvun historiaa ja vähättelee Helsingin yliopiston kielikiistaa, jossa ylioppilaiden enemmistö vaati suomenkielistä opetusta. Jutikkala ei kerro kiistaan liittyvistä ylimääräisistä valtiopäivistä eikä ruotsalaisten ja muiden skandinaavien adressista Helsingin yliopiston suomenkielistä opetusta vastaan vuonna 1934 — nämä suututtivat Suomen kansan enemmistön.

1930-luvun kirjoissa tuotiin esille keskiajan Suomen sivistyneistön osittain suomalainen alkuperä, mutta Jutikkala ei tätä kerro ja johtaa lukijaa harhaan. Vuosina 1906 ja 1935 kymmeniä ja satoja tuhansia kansalaisia suomensi sukunimensä, mistä Jutikkala vaikenee. Eino Jutikkalalla oli suhteita Ruotsin hallitukseen ja hän levitti sen poliittista viestiä eli valheita ja propagandaa.

Kirja Suomen historia ilmestyi englanniksi 1962, saksaksi 1964 ja suomeksi 1966. Kauko Pirinen kirjoitti luvut I-III, myöhäiskeskiajalle saakka, ja Jutikkala luvut IV-X. Esipuheen päiväys on syyskuu 1966.


Pääsivu   1930-luvun Suomi   1937 aikakauslehti   Tiedotusvälineet