Virkamiesten salainen puoluekanta
Useimmat valtion tai kunnan virkamiehet edustavat jotain puoluetta, mutta sanomalehti, TV, radio tai muu tiedotusväline,
kunta, valtio tai virkamies itse ei kerro sitä koskaan.
Kansalaiset ovat täysin tietämättömiä virkamiesten puoluekannoista, mutta valtapuolueet tietävät asian tarkkaan.
Tässä on selvästi kyse salaisesta päätöksenteosta.
Salainen päätöksenteko on diktatuurivaltion tuntomerkki. Vaikka kansa miten äänestäisi vaaleissa,
se ei pääse eroon poliittisista virkamiehistä, joiden ison palkan se kuitenkin joutuu maksamaan.
Syksyllä 2011 radiossa haastateltu espoolainen kertoi että kaikki yli 5000 euroa kuussa ansaitsevat kunnan virkamiehet ja
julkisen alan työntekijät ovat poliittisesti nimitettyjä.
Puoluekanta on virkamiehen tärkein nimittämisperuste, valtion, kuntien ja muun julkisen hallinnon virkoihin.
Valtapuolueet sdp, kok, kesk jne kahmivat kaikki virat ja samalla asettavat tavallisen kansan
käytännössä virkakieltoon. Puolueisiin kuulumaton tai puolueiden muuten sortama ei koskaan pääse virkamieheksi.
Kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia.
Salainen puoluekanta lisää puolueiden valtaa.
Huomattava osa valtion virkamiehistä on sdp:n jäseniä, syyt: vuosien 1981-2011 demaripresidentit,
puolueen virkamiehiltä vaatima uskollisuus ja järjestelmällinen omien suosinta.
Presidentit nimittävät korkeat virkamiehet ja nämä
puolestaan nimittävät oman virastonsa tai osastonsa virkamiehet - tietysti pääasiassa oman puolueensa jäseniä.
Tapaus 1: kaupungin pienipalkkaisen työpaikan saadakseen nainen otti sdp:n jäsenkirjan,
mutta viran vakinaistamisen jälkeen lopetti jäsenmaksun maksamisen.
Tapaus 2: kaupunki perusti korkean viran kokoomuslaisten aloitteesta ja näillä oli
sopiva henkilö kyseiseen virkaan, joka oli oli jyvitetty kokoomukselle.
Isopalkkainen virka, puoluetason työllistämistä veronmaksajien kustannuksella.
Tapaus 3: kirkkoherra (julkisesti sdp:n jäsen) kysyi työpaikkahaastattelussa hakijalta onko tämä demari,
kun kaikki muut seurakunnan työntekijät olivat porvareita. Hän siis oli ottanut selvää
alaistensa puoluekannasta. Ja ehkä välittänyt tiedon sdp:n puoluetoimistoon.
Puolueet keräävät tietoa ihmisistä
Puolueet eivät voi nimittää itselleen uskollista virkamieheksi, jos ne eivät tiedä riittävän monien kansalaisten puoluekantoja.
Puolueita kiinnostaa omien jäsentensä lisäksi muidenkin kansalaisten puoluekanta.
Ihmisten yksityisyys vaarantuu, kun Helsingissä sijaitsevat puoluetoimistot tietävät
tuhansien ihmisten puoluekannan ja muita henkilötietoja ihmisten itsensä tietämättä asiasta.
Kansalaiset ovat puolueille suosittavia (puolueiden jäseniä), tavallisia ja sorrettavia. Kahdesta viimeisestä ryhmästä tuskin kukaan pääse virkamieheksi. Puolueet (kok sdp kesk vas rkp vihr) tekevät läheistä yhteistyötä valtakunnan tasolla, joten ne todennäköisesti vaihtavat keskenään kansalaisista keräämiään tietoja. Oikeassa demokratiassa asiat ovat julkisia, eivät salaisia. Koska puoluejäsenyys on virkamiesten tärkein nimitysperuste, sen pitäisi olla julkinen. Samoin virkamiesten poliittisen jakauman pitäisi olla suhteessa puolueiden jäseniin koko väestöstä. Korkeintaan 5-10 % väestöstä kuuluu puolueisiin, joten myös virkamiehistä sama osuus saisi kuulua puolueisiin — ja loput olisivat puolueettomia.
Lisääntynyt valvonta heikentää demokratiaa
1970-luvulta lähtien läntiset hallitukset ovat lisänneet valvontaa ja demokratia on eräiden tutkijoiden mielestä heikentynyt
länsimaissa, varmaan Suomessakin. Tocqueville kutsuu tätä demokraattiseksi despotismiksi,
professori Paul Rahe pehmeäksi despotismksi ja professori Wolin on käyttänyt termiä käännetty totalitaarisuus.
Valvontaakin ikävämpää demokratialle ovat olleet korporaatioiden ja poliitikkojen läheinen liittolaisuus (usein mediassa peitetty).
Korporaatioilla ei ole vastuuta demokratiasta eivätkä ne tarvitse sitä. Ne ovat ryömineet läntisiin demokratioihin.
Tiedotusvälineiden sensuuri estää kansalaisia tietämästä riittävästi vallanpitäjistä. Poliitikot valvovat tiedotusvälineitä ja levittävät niiden kautta vääristeltyä ja sensuroitua sanomaansa.
Eri maissa virat ovat puolueiden jäsenten etuoikeuksia ja sensuuri peittää tämän tiedon kansalaisilta. Virkamiesten järjestelmällisen politisoimisen aloittivat demarit 1970-luvulla, muut puolueet seurasivat ja pian kaikki virat ovat (salaa) poliittisia. Varmaan tätä ennenkin on ollut poliittisesti nimitettyjä virkamiehiä. Tärkeimmät motiivit liittyä valtapuolueeseen ovat virka, raha ja valta. Ihmisten eriarvoisuus esimerkiksi koulutuksessa ja viransaannissa rikkoo selvästi kansalaisten tasa-arvoisuutta sekä ihmisoikeuksia. Demokratiaan kuulumattoman puoluevaikuttamisen kautta Helsingin johtavat poliitikot ohjaavat kuntia, virastoja, laitoksia ja järjestöjä. Ohjaus on tietysti salaista, puolueen jäsenen täytyy totella ylempää, vaikka tällä ei olisi muodollisesti mitään valtaa esimerkiksi kunnan päätöksentekoon. Totalitaarisissa maissa vallanpitäjät hallitsevat kansalaisia kaikilla tasolla.
Václav Havel (1936-2011): "Demokratian luonnollinen haitta on, että se sitoo niiden kädet, jotka suhtautuvat siihen
vakavasti, kun taas niille jotka eivät ota sitä vakavasti, se sallii lähes kaiken."
|
Todennäköisesti useimmat Suomen valtion ja kuntien virkamiehet ovat puolueiden jäseniä tai suosikkeja.
Aihe on sensuroitu, "vaiettu": tiedotusvälineet ovat kertoneet poliittisista virkanimityksistä
vain valtakunnan tasolla tunnettujen poliitikkojen osalta.
Yleisellä tasolla poliittisia virkanimityksiä media käsittelee hyvin harvoin,
ja yksilötasolla vielä harvemmin:
aivan ylimpiä virkoja lukuunottamatta virkamiehen puoluekantaa tiedotusvälineet eivät kerro juuri koskaan.
Suomi valtiona edustaa poliittista järjestelmää, jossa on joitain epädemokraattisia (myös diktatuureille tyypillisiä) piirteitä.
Näitä ovat esimerkiksi poliittiset virkanimitykset, salainen päätöksenteko,
tiedotusvälineiden riippuvuus päättäjistä, tiedotusvälineiden propaganda eli vääristelty tieto,
tiedotusvälineiden sensuuri ja tiedon järjestelmällinen pimitys (esimerkiksi virkamiesten puoluekannasta,
Pohjois-Ruotsin suomenkielisestä vähemmistöstä ja Ruotsin hallitusten raa'asta vähemmistöpolitiikasta).